|
Plan kohdentaa merkittävän osan varoistaan joka vuosi koulutukseen ja sen kehittämiseen. Planin hankkeet kattavat erilaisia tarpeita koululuokkien varustuksesta, kirjojen ja materiaalin hankinnasta opettajien, lasten ja heidän yhteisöjensä tukemiseen koulunkäynnin mahdollistamiseksi.
Plan pyrkii siihen, että kehitysmaiden lapset, nuoret ja aikuiset saavat peruskoulutuksen sekä taidot, joita he tarvitsevat toteuttaakseen kykyjään ja osallistuakseen paikallisyhteisöjensä kehittämiseen. Plan haluaa myös saada lasten vanhemmat ymmärtämään koulutuksen merkitys lasten ja koko yhteisön tulevaisuuden kannalta. Koulunkäynnin tärkeyttä korostetaan kaikkien muiden lasten asemaa parantavien toimenpiteiden joukossa. Planin tavoitteena on tarjota luku- ja kirjoitustaito mahdollisimman monille kehitysmaiden lapsille.
Plan toteuttaa oikeutta oppimiseen mm. osallistumalla koulunkäynnin kustannuksiin, parantamalla perheiden toimeentulomahdollisuuksia, järjestämällä kursseja kouluajan ulkopuolella, vaikuttamalla vanhempien asenteisiin sekä kuunnellen ja ymmärtäen yhteisöä.
Tänä jouluna me Teamwaressa yhdessä Sinun kanssasi keräämme varoja opetuksen laatuhankkeen tukemiseksi Dominikaanisessa tasavallassa. Innovatiivista kouluhanketta tukee myös Suomen ulkoasiainministeriö. Kyseessä on alunperin Unicefin kehittämä opetusmetodien kehittämisohjelma, jossa keskeisessä asemassa on oppilaiden ja vanhempien sitouttaminen koulujen toiminnan kehittämiseen. Hanketta toteutetaan 97 koulussa San Juanin, Azuan ja Barahonan alueilla.
Yli puolet Dominikaanisen tasavallan lapsista jättää koulunkäynnin kesken. Lopettamiskynnys on matala; perheen elatukseen osallistuminen on houkutteleva vaihtoehto köyhässä maassa, jonka kouluolot ovat monella tavalla alkeelliset.
Opettajilta puuttuu useimmiten muodollinen koulutus, lapsiin kohdistuva väkivalta on yleistä ja oppimateriaaleista on pulaa. Planin tavoitteena on kehittää kouluista turvallisia ja kannustavia oppimisympäristöjä, joihin lapset tulevat mielellään. Lisäksi opettajien pedagogista osaamista ja vuorovaikutustaitoja kehitetään kouluttamalla heitä.
|