|
Äänestys Teamware Officen uusista ominaisuuksista järjestettiin tänä vuonna jo neljättä kertaa. Kuten aiemminkin, Up-to-Date asiakkaat saivat äänestyksessä kertoa meille, millaisia uusia ominaisuuksia he toivovat Teamware Officen tuleviin versioihin. Vastaajat saivat kuvailla omin sanoin yhdestä viiteen ominaisuutta, jotka he ja heidän organisaationsa mieluiten haluaisivat tuleviin versioihin.
Koska kaikki osallistujat eivät tehneet maksimimäärää ehdotuksia ja koska muutama ominaisuus esiintyi useamman kerran, saatiin yhteensä 35 kehitysehdotusta. Näistä kaksi (vapaatekstihaku ja allekirjoitustiedosto palvelimelle) on jo luvattu ensi vuonna ilmestyvään versioon 7.2. Jotkin ehdotuksista olivat itse asiassa sellaisia, että ne ovat jo nykyisellään tuotteessa. Näitä käsittelemme tämän verkkolehden artikkelissa Vinkkejä Teamware Office -käyttäjille.
Suurin osa toivomuksista kohdistui loppukäyttäjille suunnattuihin ominaisuuksiin. Aiemmin ylläpito ja järjestelmätason ominaisuudet ovat olleet suositumpia. Postiin kohdistuu jonkin verran enemmän toiveita kuin muihin palveluihin, mikä onkin luonnollista, sillä Postia käytetään eniten. Toisaalta useassa toivomuksessa ehdotettiin parannuksia myös Kalenteriin, Arkistoon, ja Foorumiin.
Olemme nyt valinneet kaikkien ehdotusten joukosta 14 ominaisuutta kandidaateiksi versioon 7.2. Näitä ehdotuksia tutkitaan tarkemmin ennen kuin teemme lopullisen päätöksen niiden toteutuksesta jo versioon 7.2 luvattujen ominaisuuksien lisäksi. Tutkimusvaihe kestää muutaman viikon. Pyrimme lyömään version 7.2 sisällön lukkoon syksyn alussa. Kerromme myöhemmissä Teamware Webzine -numeroissa lisää 7.2-projektin etenemisestä.
Kuten tavallista, niiden osallistuneiden kesken, jotka antoivat yhteystietonsa, arvoimme Teamware-lahjan, joka tänä vuonna on punainen piknikreppu. Arvonnan voittaja on Petri Viljanen Lähivakuutuksesta. Onneksi olkoon!
Seuraava Teamware Office -äänestys pidetään ensi vuonna. Sitä ennen tarkoituksenamme on järjestää vastaavanlainen äänestys Teamware Mobilen asiakkaille. Tämä äänestys järjestetään elo-syyskuussa 2006.
|